Työpaikan saanti Suomessa on hankalaa, vai onko sittenkään? Valitettavasti ensimmäinen väittämä tuntuu pitävän paikkansa, mikäli nuoremmalta sukupolvelta kysytään. Tässä osittain saamme syyttää koko yhteiskuntaa, joka on luonut illuusion siitä, että rahan tekeminen olisi helppoa. Esimerkiksi suositussa videotoistopalvelussa YouTubessa on tälläkin hetkellä miljoonia ihmisiä, jotka ovat miljonäärejä pelkästään videopelejä pelaamalla. Kun katselee asiaa nuoren henkilön silmin, voi tuntua siltä, että ei esimerkiksi ole mitään järkeä ryhtyä siivoojaksi, kokiksi, tai vaikkapa opettajaksi, kun näistä ammateista ei samanlaisia rahoja pysty tienaamaan. Usein kuitenkin unohtaa se, että vaikka rahan tekeminen näyttäisi kuinka helpolta tahansa, se ei sitä todellakaan ole.
Olemmekin sitä mieltä, että koko valtiomme (sekä mahdollisesti koko globaali väestö) on alati kasvavien työllisyysuhkien edessä, johtuen nuoremmasta sukupolvestamme. Nuoria ei ole kuitenkaan syyttäminen kaikesta, sillä olemme osaltamme auttaneet tämänkaltaisen käytöksen kehittymistä. Oli kuitenkin niin tai näin, ovat suomalaiset melkoisen yksimielisiä siitä, että työttömyys lukeutuu maamme suurimpiin uhkiin.
“Duunarihommat”
Duunareiden hommaksi yleensä luetellaan kaikenlaiset yleistyöt, kuten. rekkakuski, kokki, tarjoilija, myyjä, tai vaikkapa rakennusmies. Nämä ovat valtiomme hyvinvoinnin takia äärimmäisen tärkeitä ammatteja, mutta e ensikuulemalta sieltä ihan mielenkiintoisimmasta päästä. Tässä mielestämme onkin tulevaisuutemme suurin ongelma, sillä näille aloille tarvitaan työntekijöitä nyt enemmän kuin koskaan. Asiaa ei varsinaisesti helpota byrokraattien järjestämä loputon paperiviidakko, jonka mahdollinen työnhakija joutuu käymään lävitse, TE-keskuksen kanssa.
Nuoria ihmisiä on vaikea saada motivoitumaan näistä ammateista, jotka mielletään esimerkiksi huonosti palkatuiksi, vaikkei se itseasiassa aina edes pidä paikkaansa. Urapolku näissä ammateissa voi kuitenkin usein olla kohtuuttoman pitkä. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli esimerkiksi aloitat kokkina työskentelyn, saatat joutua odottamaan oikeasti hyvää palkkaa vuosikymmeniä. Se että näitä ns. duunareita tarvitaan, on luonut eräänlaisen oravanpyörän kyseisten alojen ympärille. Työntekijöitä tarvitaan, mutta heille ei pystytä lupaamaan tulevaisuutta kehittymisen parissa.
Ei kuitenkaan kannata välttämättä heittää kirvestä kaivoon aivan välittömästi, sillä tämä uusi sukupolvemme tulee myös jossain välissä olemaan työnantajia, ei pelkästään hakijoita. Kun nuori sukupolvemme siirtyy yritysten johtoon työnantajiksi, on luultavasti edessä jälleen yhtenäistyminen, työnhakijan, sekä työnantajan välillä. Tällä hetkellä elämme ns. välivaiheessa, jossa kaikki osapuolet eivät välttämättä riittävästi ymmärrä toisiaan.
Koulutus
Nykypäivänä koulutuksesta ei ole tehty pakollista työllistymisessä, joka on mielestämme ainoastaan hyvä asia. Vaikka koulutus onkin äärimmäisen tärkeä, ei se ole ainoa kriteeri työllistymiselle. Työnantajat ovat jo nyt alkaneet tajuamaan, että hyviä tekijöitä riittää silti, vaikka ei heidän CV:stä löytyisikään 8 vuoden korkeakouluopintoja. Tämä poistaa hetkittäistä painetta nuorten aikuistemme harteilta, sillä toimivassa yhteiskunnassa ei välttämättä ole AINA pakko tehdä sitä mitä muut käskevät. Toivommekin tulevaisuudessa koulutuksen jakavan osaajat kahteen eri kastiin, jossa urallaan etenemään haluavat nuoret pystyisivät työnteon ohella opiskelemaan riittävän tehokkaasti.
Tulevaisuuden ammatit – peliteollisuus
Tulevaisuuden ammateista kun puhutaan, ei voi olla mainitsematta peliteollisuutta. Peliteollisuus käsittää tällä hetkellä miljardien eurojen markkinoita, jotka keskittyvät niin videopeleihin kuin casinopeleihinkin. Nyt emme tarkoita tätä siis pelaajien silmin katsottuna, vaan nimenomaan työntekijöiden. Esimerkiksi Maltalla toimii tällä hetkellä lähes sata erilaista casinopelejä tarjoavaa toimijaa, joiden palkkalistoilta löytyy myös suomalaisia. Tämä onkin erittäin hyvä esimerkki siitä, ettet tarvitse välttämättä koulutusta, aloittaaksesi uran kansainvälisessä ympäristössä. Esimerkiksi näistä kasinoista suurimmalla osalla on ainakin yksi suomalainen työntekijä, jossei kokonainen tiimikin. Kasinot palkkaavat lähes vuoden ympäri uusia työntekijöitä listoilleen. Suosittelemmekin, että tarkistat heidän avoinna olevat työpaikkansa ja otat pikimmiten yhteyttä, jos ulkomailla työskentely kiinnostaa. Työn haku on helppoa ja mahdollinen tuleva työnantajasi auttaa sinua usein myös relokaatiossa, mikäli tälle ilmaantuu tarvetta.